Hannu Kuoppalan haastattelu 28.10.2004

Johanna Lappi ja Piritta Winqvist

 

 

Tapasimme Hannu Kuoppalan kanssa ruokailun merkeissä TKK:lla, jossa hän työskentelee opettavana tutkijana. Kuoppala toimi käytettävyyskonsulttina Adagessa viimevuoden ja on nyt palannut TKK:lle, jossa hän on työskennellyt jo seitsemän vuoden ajan.

 

Tietoteekkarista kognitiotieteilijäksi

 

Kuoppala on opiskellut kognitiotieteitä. Oltuaan vuoden verran tietoteekkarina hän siirtyi kognitiotieteen pariin. Ensimmäinen idea siirtymisessä ei ollut kuitenkaan käytettävyys, vaan tekoäly ja mielen filosofia. Ajatusmalli alkoi kuitenkin jonkin ajan kuluttua tuntua toimimattomalta ja ihminen laitteen käyttäjänä – se mitä tapahtuu laitteen ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa alkoi kiinnostaa enemmän.

 

Paluu teknilliseen korkeakouluun, käytettävyyslaboratorioon

 

Käytettävyystutkimusta on tehty suhteellisen lyhyen aikaa Suomessa ja TKK:lla. Kun Kuoppala meni käytettävyslaboratorioon työhön, oli siellä vain pieni uranuurtajien joukko, kuten Sirpa Riihiaho, Marja-Riitta Koivunen ja Marko Nieminen työpsykologian puolelta. Irmeli Sinkkonen oli perustanut laboratorion käytettävyystestausta varten.

 

Käytettävyyslabrassa tehdään yritysvetoisia projekteja. Nykyään projektit alkavat olla jo laajempia ja yleishyödylliseen tutkimukseen on palattu enenevässä määrin. Alkuaikoina projektit olivat Kuoppalan mukaan suppeampia, ja perustuivat siihen, mitä ongelmia tuotteen käytettävyydessä on ja miten korjata tilanne.  Yritykset tavallaan rahoittivat toimintaa ostaessaan palveluita, kun tutkijoilla ei ollut muuta rahoituskanavaa. Yrityslähtöiset projektit olivat siis oleellisessa osassa, jotta käytettävyystutkimusta saatiin kehitettyä. Alkuaikoina kun käytettävyyslaboratorio oli vielä tutkimusinstanssina, tehtiin paljon testejä ja saatiin ihan uutta hyödyllistä aineistoa. Samalla saatiin tietoa myös siitä, miten kannattaa testata jne.

 

Muotoilijoiden, teekkareiden ja konnareiden erilaiset lähestymistavat käytettävyyteen

 

Kuoppalalla on työskennellyt niin insinöörien, muotoilijoiden kuin muiden kognitiotieteilijöidenkin kanssa. Hän olisi varmasti oikea henkilö vastaamaan kysymykseemme eri toimijoiden erilaisista lähestymistavoista käytettävyyteen. 

 

Kuten kuoppalakin sanoi, on paljon kysymys myös yksilöistä kunkin osaamisalueen sisällä, mutta selkeitä koulutustaustan tuomia erojakin kyllä löytyy:

 

Muotoilijoiden vahvuus on käyttäjälähtöisyydessä. Muotoilijat keräävät luontevasti ideoita käyttäjiltä ja rakentavat kuvaa käyttäjäkokemuksesta sekä käyttäjien tarpeista. Muotoilijat ovat myös kykeneviä kuvaamaan syntyneitä tuoteideoita.

 

Muotoilijoilta kuitenkin puuttuu usein pitkäjännitteisyys lähteä viemään prosessia kokonaisuudessaan läpi. Teknisten taitojen puuttuminen rajoittaa tuotteen toimivuuden tarkastelua, mistä löytyykin rajapinta yhteistyölle insinöörien kanssa. Muotoilijoiden työ painottuu prosessin alkupäähän, jonka jälkeen insinöörit suunnittelevat tuotteen valmiiksi.

 

Insinööreillä on yleensä kova tekemisen meininki, he ovat kovia tekemään töitä (suorittamaan). Insinöörit eivät välttämättä haluakaan osata mitään erikoisen hyvin vaan tulokset ovat aina tasaisen varmoja.

Teekkarien hyvä puoli muihin nähden on se, että he ovat muuntautumiskykyisiä, he pääsevät helposti kiinni laitteeseen kuin laitteeseen. Tämä johtuu Kuoppalan mukaan siitä, että useat teekkarit ovat olleet aina kiinnostuneita erilaisista teknisistä asioista ja harrastaneet niitä sivuavia asioita.

 

Insinöörit ovat hanakoita speksaamaan tuotteet teknisesti mahdollisimman pian. Heiltä saattaa helposti jäädä tutkimukset, havainnoinnit ja testit tekemättä (näihin ei tahdo pitkäjännitteisyys riittää), kun tuote on jo tarkasti speksattu. Tekniset speksit saattavat muiden yllätykseksi olla valmiina jo automatkan jälkeen asiakaspalaverista, jossa projekti on vasta esitelty.

 

Kognitiotieteilijät tuntevat (joiltain osin) ihmisen hyvin ja ajattelevat sitä kautta erilaisesta näkökulmasta kuin muut. Kognitiotieteilijöiden ehdoton vahvuus on tutkimuksen tekemisessä, heiltä onnistuu systemaattinen ympäristön havainnoiminen. Kognitiotieteilijät osaavat myös lukea ja tulkita testien tuloksia paremmin kuin muut.

 

Kognitiotieteilijä ei välttämättä ole kovin käytännönläheinen. Kokemattomuus tuotekehityksessä ja ideoinnissa ”pakottaa” turvautumaan käyttäjiin. Edellinen tarkoittaa sitä, että kognitiotieteilijän on helpompi määritellä lähtöarvot tuotteelle ihmisen toiminnan kautta kun taas insinööri tuntee paremmin tekniikan ja lähtöarvot haetaan siitä.

 

Ja juttu jatkui…

 

Keskustelimme Kuoppalan kanssa vielä organisaatiopsykologiasta, ihmisten ajatuksia vääristävistä seikoista, uskomuksista, ensimmäisen kokemuksen merkityksestä ja mielikuvista. Tilaisuus piti käyttää hyödyksi ja kysellä vähän omien intressienkin näkökulmasta. Oli mukava kuulla asiantuntijan kertovan, kuinka ihmisen motivaatio ja tunteet vaikuttavat loppujen lopuksi kaikkeen, ja ”että jollain tavalla voi yrittää, mutta eihän se oikein onnistu vääntää näitä asioita numeroarvoiksi”.