Liisa Salminen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2007, mutta hän työllistyi markkinointitoimisto Please User Experience Design Oy:öön jo ensimmäisenä käytettävyyskouluvuotenaan. Pleasen rekrytoinnin ollessa vielä kesken heillä tuli tarve tutkimusapulaiselle käytettävyystestaukseen ja näin Liisa pääsi näyttämään taitonsa käytännön työssä. Työnantaja oli tyytyväinen näkemäänsä, ja Liisa on ollut talossa töissä siitä lähtien. Hän teki myös gradunsa Pleaselle käytettävyyskoulun toisen vuoden aikana aiheenaan verkkosivujen suunnitteluprosessin ja menetelmien kehittäminen ymmärrettävämmäksi maksavan asiakkaan näkökulmasta.
Liisa on Pleasen ensimmäinen käytettävyyskoulusta valmistunut työntekijä. Käytettävyys on kuitenkin alusta saakka ollut lähtökohta kaikelle firman suunnittelutyölle. Liisan käytettävyyskouluoppien myötä yritys on saanut uutta osaamista. Mm. asiantuntija-arviointi heuristisen analyysin keinoin on nykyään firman asiakkailleen markkinoima palvelu, jota ei talossa tunnettu ennen Liisan palkkaamista. Työssään Liisa tekee pääasiassa suunnittelua hyvän käytettävyyden periaatteita soveltaen sekä vastaa Pleasen käytettävyystesteistä ja asiantuntija-arvioinnista.
Käytettävyyskoulu ei ole ainut opinahjo, joka valmisti Liisaa yritysmaailmaan. Hän on osallistunut myös Helsingin kauppakorkeakoulun järjestämään Information Technology Programiin, jossa yhden kesän ajan luennoijat Suomen digitaalisen median alan huipputoimistoista huiput luennoivat verkkosuunnittelusta, ja osallistujat harjoittelivat ryhmissä multimediaprojektin toteuttamista yrityksille. Samalla osallistujat saivat tilaisuuden kuulla asiantuntijoilta ja harjoitella itse käytännössä yritysmaailman toimintatapoja kuten projektinhallintaa. Käytettävyyskoulun jälkeen kesällä 2008 Liisa on hakenut lisäoppia Nielsen & Norman Groupin Kaliforniassa järjestämältä Usability Weekiltä. Siellä harjoiteltiin mm. vuorovaikutssuunnittelua ja paneuduttiin toimivien verkkokauppojen, intranetien ja sujuvan verkkokirjoittamisen ominaisuuksiin. Käytännön työn oppiminen alan huippujen parissa oli hänen mukaan kullanarvoinen mahdollisuus.
Liisa toivoo, että käytettävyyskoulun käytännön järjestelyt ovat parantuneet selvästi siitä, kun hän aloitti opintonsa. Häntä jäi harmittamaan, että monta mielenkiintoista kurssia jäi käymättä niiden aikataulupäällekkäisyyksien takia. Oltuaan työelämässä Liisa on myös saanut huomata, että esimerkiksi ajankäyttö on paljon haasteellisempaa kuin opiskelujen aikaisissa projekteissa. Aikataulut ovat selvästi tiukempia, pelivaraa on vähemmän ja parasta laatua pitäisi saada aikaiseksi nopeammin. Oman ajankäytön systemaattista arviointia ja suunnittelua Liisa toivoisikäytettävyyskoulunkin opettavan jatkossa, jotta opiskelijat osaisivat valmistautua paremmin työmarkkinoiden realiteetteihin.
Teksti: Mikko Lahdensuo, 2008